Lisätietoa rally-tokon Pohjoismaiden mestaruuskilpailusta

27.02.2019 ǀ SPKL

Ensimmäinen rally-tokon Pohjoismaiden mestaruuskilpailu järjestetään Tanskassa 26.-27.10.2019 (Sjællands Agility Center, Huginsvej 27, 4100 Ringsted).

Pohjoismaiden mestaruuskilpailun pituus on kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä kaikki joukkueet suorittavat kaksi rataa, joiden perusteella ratkotaan joukkuekilpailun voitto. Toisena päivänä on yksi ratasuoritus, jonka pisteet yhdistettynä edellisen päivän suorituksiin ratkaisee yksilökilpailun.

Jokainen maa voi ilmoittaa kilpailuun yhden joukkueen. Joukkue koostuu viidestä koirakosta ja yhdestä varakoirakosta. Jos osallistujamaa ilmoittaa vähemmän kuin viisi koirakkoa, joukkue saa kilpailla, mutta puuttuvista koirakoista tuloksiin merkitään nollapisteet.

Järjestävä maa lähettää virallisen kilpailukutsun osallistujamaiden kansallisille kennelliitoille.

Jokainen osallistujamaa vastaa Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen valintakriteerien määrittelystä oman maansa kilpailijoiden osalta sekä edustusjoukkueen valinnasta. Suomen Palveluskoiraliitto on julkaissut edustusjoukkueen valintakriteerit 15.1.2019.

Pohjoismaiden mestaruuskilpailujen tuomarikokoonpano muodostuu neljästä tuomarista, jokainen yhdestä osallistujamaasta: Solveig Zetterstrøm (Norja), Beatrice Palm (Ruotsi), Iiris Harju (Suomi) ja Paul Lysholdt (Tanska). Nämä tuomarit arvostelevat kaikki radat.

Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa käytettävät tehtävät perustuvat Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan ylimmän luokan tehtävien yhdistelmään. Tehtävät on jaoteltu vaikeusasteen perusteella eri pistekategorioihin. Tehtävien suoritustapa voi poiketa kansallisista säännöistä/ohjeista. Lisätietoja suoritustavasta löytyy tehtäväkuvausdokumentista.

Tämä tehtäväkokonaisuus yhdessä sääntöjen, kilpailuohjeiden, tehtäväkuvausten, pisteytys- ja arvosteluohjeiden kanssa muodostaa rally-tokon Pohjoismaisen luokan (Nordic Class), jota käytetään Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa.

Kaikki PM- ja Nordic Class -materiaali julkaistaan ainoastaan englanniksi.

Materiaali:

Nordic Class -tehtävät
Nordic Class -tehtävät tehtäväkuvauksineen (englanniksi)
Nordic Class -tehtävien esittelyvideo (englanniksi, kesto 30 min.)

Seuraava vaihe:
Kilpailun säännöt julkaistaan maaliskuussa 2019, kilpailuohjeet julkaistaan toukokuussa (kilpailuohjeet sisältävät arvosteluohjeet). Samaten toukokuussa avataan Pohjoismaiden rally-tokoa koskevia kysymyksiä varten Facebook-sivu.

Jos sinulla on kysyttävää vuoden 2019 Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen rally-toko[at]palveluskoiraliitto.fi.

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO