Vuoden Palveluskoira 2022 Aktivistin Kanerva

24.04.2023 ǀ SPKL

Suomen Palveluskoiraliitto ry:n kevätkokouksen yhteydessä palkittiin Vuoden Palveluskoira 2022. Tittelin ansaitsi FI KVA M-17 M-19 NOM-17 NOM-18 VK3 TK1 RTK1 Aktivistin Kanerva, jonka ohjaajina toimivat Jonna Markkanen ja Jari Pölhö.

Aktivistin Kanerva ”Aura” on tehnyt huikean uran viestikoirana. Ensimmäisen viestikokeensa Aura on juossut 23.4.2017 eli lähes päivälleen kuusi vuotta sitten. Myöhemmin Aura on kilpaillut Suomessa viestikokeen ylimmässä luokassa kuusi kertaa, joista se on saavuttanut viisi kertaa ykköstuloksen ja kerran kakkostuloksen. Yhtään tuloksetonta koetta tai kilpailua Auran uralle ei ole mahtunut.

SM-kilpailujen viestillä Aura on niittänyt kunniaa jo neljänä vuonna: 2017 kultaa, 2018 hopeaa, 2019 kultaa, 2022 kultaa. Palveluskoirien Pohjoismaiden Mestaruuskilpailut Aura on voittanut vuosina 2017 ja 2018, vuoden 2022 NOM-kilpailussa sijoitus oli kolmas. Kerran NOM-taival katkesi Auran loukkaantumiseen.

Vastaavanlaista menestystarinaa on vaikea löytää suomalaisesta koiraurheiluhistoriasta. Niinpä Aura onkin ensimmäinen koira, joka on saavuttanut Suomen Palveluskoiraliiton Vuoden Palveluskoira -arvonimen jo kaksi kertaa. Aura on todellakin eläkepäivänsä ansainnut!

Auran ohjaajat, Jonna Markkanen ja Jari Pölhö, ovat niin ikään tunnustuksen saajina ainutlaatuisia: myös heidän aiempi kisakoiransa, FI KVA SE KVA FI VPVA M-14 NOM-14 NOM-15 VK3 JK1 Aktivistin Silkki, on saavuttanut niin Suomen kuin Pohjoismaidenkin mestaruuksia viestillä ja ansainnut Vuoden Palveluskoira -arvonimen. Kilpailijoina Jonna ja Jari ovat sydämellisiä, kilpakumppaneitaan lämpimästi kannustavia ohjaajia, joiden koirille on ollut ilo suoda Vuoden Palveluskoira -arvonimet.

Suomen Palveluskoiraliitto onnittelee Auraa, Jonnaa ja Jaria lämpimästi!

Kuva: Päivi Hotokka

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO