HARRASTUKSENA PALVELUSKOIRA

Palveluskoira

Palveluskoiriksi kutsutaan koiria, jotka on koulutettu toimimaan ihmisen apuna erilaisissa etsintä ja suojelu tehtävissä. Palveluskoiria on koulutettu jo 1800 luvulta lähtien etsimään kadonneita ja haavoittuneita, jäljittämään rikollisia ja vihollisia sekä etsimään erilaisia esineitä tai aineita kuten aseita ja ammuksia, huumeita, hometta tai jopa malmeja. Palveluskoirien tehtävä on myös suojella ohjaajaansa tai sen vartioitavaksi annettua aluetta ja omaisuutta. Näissä tehtävissä hyödynnetään koiran luontaisia taipumuksia, sen ylivertaisen erinomaista hajuaistia ja laumaeläimen taipumusta puolustaa laumaansa ja asuinreviiriään ulkopuolisilta. Tällaisiin tehtäviin koulutettuja koiria ovat hyödyntäneet toiminnassaan eri maiden poliisi, armeija ja rajavartijat.

Palveluskoiriksi on perinteisesti koulutettu keskikokoisia, voimakkaita ja liikkuvia rotuja. Saksanpaimenkoira, bokseri, dobermann, rottweiler, suursnautseri ja belgianpaimenkoirat ovat tunnetuimmat perinteiset palveluskoirarodut. Tämän päivän palveluskoiraksi käsitämme kaikki ne rodut, joilla on oikeus osallistua palveluskoirakokeisiin. Rotuja on yhteensä 64 (2021).

Palveluskoirakokeet

Palveluskoirakokeet on kehitetty palveluskoirarotujen käyttökokeiksi, joissa tarkistetaan koiran luontaiset taipumukset suoriutua erilaisista tehtävistä ja kyky omaksua sille annettu koulutus. Koska läheskään kaikki palveluskoirarotuiset koirat eivät voi olla työkoiria on käyttökokeet oiva keino tarkistaa koiran soveltuvuus palveluskoiratehtäviin. Kokeiden avulla voidaan havaita ja huomioida koiran koulutettavuuteen vaikuttavat periytyvät ominaisuudet.

Palveluskoirakoelajeja ovat: jälkikokeet, hakukoe, viestikoe, etsintäkoe, suojelukokeet, pelastuskoirakokeet, valjakkohiihto ja opastuskoe.

Ennen kuin koira saa osallistua varsinaisiin palvelus- tai pelastuskoirakokeisiin tuleen sen suorittaa käyttäytymiskoe hyväksytysti. Vain valjakkohiihtokokeisiin ja opastuskokeisiin ei käyttäytymiskoetta edellytetä, sillä nämä kokeet poikkeavat suoritustavaltaan ja vaatimuksiltaan muista palveluskoirakoelajeista.
Palveluskoirakokeet ovat palveluskoirarotuisten koirien rodunomaisiakokeita, joiden tulosten perusteella kyseisille roduille myönnetään muoto- ja käyttövalioarvot.

Tottelevaisuus-osuus

Kokeet sisältävät tottelevaisuus- ja maasto-osuudet, lukuun ottamatta erikoisjälkikoetta ja valjakkohiihtoa, joissa on vain varsinainen maasto-osuus.

Kaikissa palveluskoirakoelajeissa on samanlainen tottelevaisuusosuus. Käyttäytymiskokeessa tottelevaisuusliikkeitä on vain muutama ja pelastuskoirakoelajissa on omat koeohjeet myös tottelevaisuusosuudessa.

Tottelevaisuusosuudessa tarkistetaan koiran ohjattavuus, temperamentti, vietti- ja työskentelykestävyys sekä hermorakenne erilaisilla suorituksilla, kuten paikalla makaaminen, seuraaminen ohitettavista ihmisistä, liikkeestä istuminen, liikkeestäseisominen ja liikkeestä maahanmeno, luoksetulo, eteen lähetys sekä esineen noutaminen tasamaalla ja ylittämällä erilaisia esteitä.

Koelajien maasto-osuudet

Kokeiden maasto-osuuksissa hyödynnetään koiran erinomaista hajuaistia erilaisissa etsintätehtävissä. Jäljestämiskokeissa koiran tehtävänä on ihmisen kulkeman jäljen seuraaminen eli jäljestäminen. Hakukokeessa koira etsii piiloutuneita ihmisiä. Viestikokeessa koira juoksee maastossa vieden viestiä kahden ohjaajan välillä. Kaikissa kansallisissa lajeissa on lisäksi esine-etsintä, jossa koira etsii ja tuo ohjaajalleen maastoon pudotettuja esineitä. Suojelukokeissa koiran tulee puolustaa itseään ja ohjaajaansa uhkaavasti käyttäytyvää vierasta vastaan ja lisäksi kokeessa on jäljestämisosuus.

Pelastuskoirakoelajeissa maasto-osuudessa koira etsii henkilöitä, joko maastosta tai raunioita ilmavainun avulla tai maastosta jäljestämällä.

Koesuoritukset aloitetaan 1 tai A-luokasta, ja kun koira on saavuttanut tästä luokasta hyväksytyn tuloksen, se saa siirtyä seuraavaan luokkaan. Luokittain kokeen vaativuus lisääntyy, joko matkojen ja alueiden suurenemisena tai tehtävään käytettävän ajan lyhenemisenä.

Kokeissa tuomari arvostelee koirien suoritukset ja antaa niistä suoritusta kuvaavan arvosanan ja sen mukaiset pisteet. Kaikkien kokeenosien pisteet lasketaan yhteen ja näin saatu lopputulos määrää sen onko koe suoritettu hyväksytysti ja saako koira suorituksesta koulutustunnuksen. Palveluskoirakokeiden säännöt voi tilata Suomen Palveluskoiraliitosta tai niitä voi kysyä paikalliselta palveluskoirayhdistykseltä.

Palveluskoira – harrastuskoira

Palveluskoirakokeet ovat myös mielenkiintoinen, joskin vaativa koiraharrastus. Keskikokoisina ja aktiivisina rotuina palveluskoirat tarvitsevat runsaasti ulkoilua ja liikuntaa. Liikunnan lisäksi useimmat koirat tarvitsevat myös muuta tekimistä, jotta niiden toimintatarmo tyydyttyisi. Palveluskoirakoulutus tapahtuu useimmiten ulkona. Tottelevaisuutta harjoitellaan yhdistysten koulutuskentillä ja maastolajien koulutus tapahtuu pääasiassa metsissä tai pelloilla. Koiran kouluttamisen alkuun pääsee parhaiten menemällä mukaan paikallisen palveluskoirayhdistyksen tai rotujärjestön alaosaston järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Harrastus on antoisaa ja mielenkiintoista samanhenkisessä ryhmässä.

Koiran ohjaaja joutuu valitsemaan koelajista itselleen ja koiralleen parhaiten soveltuvan. Lajin valintaan vaikuttaa koiran fyysinen olemus, luonne sekä ohjaajan mieltymykset harrastaa pääsääntöisesti, joko ryhmässä tai yksin sekä tietysti paikalliset olosuhteet, löytyykö paikkakunnalta juuri kyseistä lajia harrastavaa ryhmää. Apua ja tietoa lajivalintaan saa paikalliselta yhdistykseltä.

Useimmat harrastajat aloittavat ensimmäisen palveluskoiransa kanssa harrastuksen paikallisen palveluskoirayhdistyksen yleisistä tottelevaisuuskoulutuksista. Yhdistykset järjestävät myös ns. pentukoulutuksia, joihin voi osallistua pennun kanssa heti, kun sen rokotussuoja on riittävä ehkäisemään mahdolliset koirien tartuntataudit.

Kaikki palveluskoirakoelajit vaativat koiralta hyvää fyysistä kuntoa. Koiran kuntoa kohottaessaan myös ohjaaja huomaa usein oman kuntonsa paranevan, lisäksi palveluskoiraharrastus on hyvä keino vapautua arkipäivän stressistä.

Koulutustoiminta on aina myös vuorovaikutteista, kukaan vei pysty kouluttamaan koiraansa aivan ilman avustajia ja hyvää ryhmää. Jokainen harrastaja toimii vuorollaan myös toisen avustajana. Toisten harjoituksia seuraamalla oppii erittäin paljon koirista ja niiden koulutuksesta.

Palveluskoiraharrastus antaa tyydytystä sekä oman koiransa ominaisuuksista ja aktivoimisesta kiinnostuneelle harrastajalle että hyvinkin kilpailuviettiselle koiranohjaajalle. Palveluskoirakokeiden 1-3 luokat on tarkoitettu koiran ominaisuuksien mittaamiseen, vaikkakin koirien saavuttamat tulokset kirjataan paremmuusjärjestykseen ja pienimmissäkin kokeissa parhaiten sijoittuneet palkitaan. Varsinaisia kilpailuja ovat ylimmässä koeluokissa järjestettävät piirinmestaruuskokeet, suomenmestaruuskokeet, rotujen mestaruuskokeet jne. Osa koelajeisesta on kansainvälisiä ja niistä järjestetään pohjoismaiden- ja maailmanmestaruuskilpailuja.

Sivua päivitetty 4.3.2021

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO