MH-toimihenkilökoulutukset 2018

19.01.2018 ǀ SPKL


Palveluskoiraliitto järjestää tänä vuonna kaksi MH-toimihenkilökoulutusta:
3.-4.3.2018 Jämsässä
6.-7.10.2018 Jämsässä.

MH-toimihenkilökoulutus on tarkoitettu uusille MH-toimihenkilöiksi kouluttautuville sekä nykyisille C-toimihenkilöille.
Kennelliiton koe- ja kilpailutoimikunta on aikaisemmin päättänyt (14.12.2016), että "C-toimihenkilöiden kortit uusitaan vuoden 2018 loppuun saakka, jonka jälkeen C-toimihenkilöpätevyyttä ei enää ole. Myös ne C-toimihenkilöpätevyydet, jotka on jo uusittu jatkuvaksi pidemmälle kuin vuoteen 2018, päättyvät vuoden 2018 loppuun. C-toimihenkilöiden on mahdollisuus kouluttautua MH-toimihenkilöksi, jolloin toimiminen MH-luonnekuvauksissa jatkuu."

MH-toimihenkilökoulutuksen suorittaminen antaa oikeudet toimia MH-toimihenkilönä. Toimihenkilöt työskentelevät luonnekuvauksessa kaikissa avustajan tehtävissä, niin haalarin kiskojina, ampujina, aaveina kuin etäleikkijöinäkin. Toimihenkilöt toimivat myös vastaavina koetoimitsijoina. Koulutukseen kuuluu mm. kuvauksen läpikäynti sekä teoriassa että käytännössä, radan rakennusta ja sääntöihin perehtymistä.

Osallistumisvaatimukset:
- Kennelliiton jäsenyys
- paikallisyhdistyksen tai rotuyhdistyksen puolto
- täysi-ikäisyys
- suoritettu koetoimitsija 1-kurssi

Kurssimaksu on 90 € ja se sisältää koulutuksen ja materiaalin sekä aamukahvin, lounaan ja iltapäiväkahvin molempina päivinä. Kurssimaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä ja palautetaan ainoastaan lääkärintodistusta vastaan. Mahdollinen majoittuminen on omakustanteinen, 20 €/hlö/vrk. Majoitustarve tulee ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä.

Kurssipaikka Särkisaaren leiri- ja kurssikeskus www.jamsanseurakunta.fi/sarkisaari/

Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisajat löytyvät virkku.net sivuston kurssit -osiosta
https://www.virkku.net//index.cfm?template=search.kurssit.cfm.

Koetoiminta
Yhteistyössä
Royal Canin -uusi
mevet
If
Ray
Skl
Iro