SUOMEN PALVELUSKOIRALIITTO RY

Suomen Palveluskoiraliitto (SPKL) on Suomessa toimiva palveluskoiratoiminnan keskusjärjestö, joka toimii yhteistyössä muiden koirajärjestöjen sekä koiraa käyttävien viranomaisten kanssa. Jäseninä Palveluskoiraliitossa ovat palveluskoiratoimintaa harrastavat koirayhdistykset ja rotujärjestöt.

Historia

Ensimmäiset palveluskoirayhdistykset perustettiin Suomeen 1920-luvulla. Tällöin toiminta oli täysin poliisin, armeijan ja rajavartijoiden toimintaa. Toiminta oli hajanaista jo siksikin, että maassa oli kaksi kattojärjestöä vain muutamalle alan yhdistykselle.

Nämä kattojärjestöt olivat Suomen Armeijakoirayhdistys ja Suomen Kennelklubin palveluskoiraosasto. Ne olivat laatineet hieman toisistaan poikkeavat koesäännöt. 1935 Suomen Kennelklubi jakautui, suomenkielisten harrastajien perustaessa Suomen Kennelliiton ja tällöin palveluskoirayhdistykset päättivät perustaa oman kattojärjestön eli Suomen Palveluskoiraliiton.

Toiminta-ajatus

Palveluskoiraliitto kehittää ja ylläpitää palveluskoiratoimintaa, siihen liittyvää asiantuntijaorganisaatiotaan sekä kokoaa tietoa palveluskoiratoiminnasta. Palveluskoiraliitto tähtää toimintaan, joka täyttää jäsenjärjestöjen ja sidosryhmien tarpeet ja on motivoivaa, osaavaa sekä asiantuntemukseen perustuvaa.

Palveluskoiraliitto luo, kokoaa ja jakaa tietoa palveluskoiratoiminnan kehittämisen ja ylläpidon tarpeisiin, sekä hankkii palveluskoiratietoutta myös muilta kotimaisilta ja ulkomaisilta koirajärjestöiltä.

Palveluskoiraliitto keskittyy toiminnassaan niille keskeisille ja perinteisille palveluskoiratoiminnan osa-alueille, jotka koskevat koulutusta, kokeita ja kilpailuja.

Palveluskoiraliiton tavoitteena on rakentaa ja ylläpitää yhteistä hyvinvointia sekä mielekästä harrastusta, jolla on yhteiskunnallinen merkittävä arvo ja arvostus.
"Yhteinen hyvinvointi, mielekäs harrastus - yhteiskunnallinen arvo ja arvostus."

Palveluskoiraliiton tehtävät

  • laatia palveluskoiratoimintaan liittyvät säännöt sekä koe-, laji- ja arvosteluohjeet
  • tuottaa palveluskoiratoimintaan liittyvää kirjallisuutta sekä muuta informaatiota
  • tuottaa palveluskoiratoimintaan liittyvää tilastotietoutta
  • tukea toiminnallisesti jäsenjärjestöjensä toimintaa
  • kehittää toimintaansa ja osaamistaan jäsenjärjestöjensä tarpeita tyydyttäväksi
  • luoda ja ylläpitää hyvät yhteistoimintasuhteet muihin koiratoiminnan keskusjärjestöihin sekä sidosryhmiin
  • osallistua kansainväliseen palveluskoiratoimintaan sen kaikilla tasoilla
  • vastata toimintansa ja taloutensa suunnittelusta sekä toteutuksesta
  • vastata kaikesta palveluskoirakokeisiin ja -kilpailuihin liittyvästä toiminnasta


Lisäksi Palveluskoiraliitto toimii rotujärjestönä
Palveluskoiraliitto toimii rotujärjestönä niille rotuyhdistyksille ja rotua harrastaville yhdistyksille, joista on tehty sopimus Kennelliiton kanssa.
https://www.palveluskoiraliitto.fi/spkl/liitto-rotujarjestona.html

Palveluskoiraliiton tulevaisuuden tavoitteita

Palveluskoiraliiton toiminta on osa suomalaista ja kansainvälistä palveluskoiratoimintaa. Toiminnan vahvuutena on suomalaisen palvelus- ja pelastuskoiratoiminnan tuntemus. Liitto vastaa laaja-alaisesti kaikesta palveluskoiratoimintaan liittyvästä toiminnasta Suomessa.

Palveluskoiraliitto keskittyy omassa toiminnassaan palveluskoiraharrastuksen kannalta keskeisille alueille. Se perustaa toimintansa jäsenjärjestöjensä tarpeiden tuntemiseen sekä niiden palvelemiseen avoimella ja vuorovaikutteisella toimintatavalla.

Palveluskoiraliiton arvot

Yhteisesti sovitut ja hyväksytyt arvot luovat säännöt, joiden puitteissa toimitaan. Niiden sisäistäminen ja niistä puhuminen auttaa suhtautumaan harrastukseen ja sen tulevaisuuden haasteisiin myönteisesti. Ympäröivän yhteiskunnan esittämät tarpeet ja vaatimukset on toiminnassa otettava huomioon.

Jäsenjärjestöjen tarpeet ja tyytyväisyys ovat toiminnan perusta. Liitto toimii aktiivisesti ja vuorovaikutteisesti sekä kehittää toimintatapojaan ja organisaatiotaan yhteistyössä jäsenjärjestöjen kanssa.

Palveluskoiraliiton toiminta tähtää tasoon, jossa jäsenjärjestöjen ja sidosryhmien tarpeet täyttyvät ja sen toimintaan ollaan tyytyväisiä.

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO