SUOMEN PALVELUSKOIRALIITON HARRASTUS- JA ANSIOMERKIT

Yleistä
Harrastus- ja ansiomerkit haetaan Suomen Palveluskoiraliitolta. Merkkejä voi anoa pitkin vuotta.

Merkit on haettava liiton harrastus- ja huomionosoitushakemuslomakkeilla. Timanttista ansiomerkkiä haetaan vapaamuotoisella hakemuksella.

Lomake on täytettävä huolellisesti. Ansiomerkkihakemuksessa täytyy olla selvästi eriteltynä se toiminta, jonka perusteella merkkiä anotaan. Lomakkeesta on selvittävä myös, kuinka kauan kukin toiminta on kestänyt. Puutteellisesti täytettyjä ansiomerkkihakemuksia ei oteta hallituksen käsittelyyn, vaan ne palautetaan hakijalle.

Luettelo jaetuista merkeistä ja viireistä säilytetään SPKL:n toimistossa.

Ansiomerkkien ja kunniaviirin säännöt

Yleistä
Ansiomerkeissä on saksanpaimenkoiran pää, kolmihaarainen vihreäksi emaloitu kuusenoksa ja alapuolella kirjaimet SPKL, kaikki renkaan ympäröiminä.

Ansiomerkeillä on kolme (3) arvoastetta: kultainen, hopeinen ja pronssinen.

Ansiomerkkien välillä ei ole karenssiaikaa. Hopeinen tai kultainen ansiomerkki voidaan myöntää myös ensimmäisenä merkkinä. Päällekkäisiä toimintavuosia ei huomioida.

Liiton kunniaviiri voidaan antaa henkilölle tai yhteisölle.

Ansiomerkit ja kunniaviirit myöntää SPKL:n hallitus joko jäsenyhdistyksen esityksestä tai omasta aloitteesta. Esitykset tehdään liiton hallituksen määräämällä tavalla.

Pronssinen ansiomerkki
Pronssinen ansiomerkki voidaan antaa henkilölle, joka vähintään viiden (5) vuoden ajan on toiminnallaan edistänyt kotipaikkakuntansa palveluskoiratyötä. Ansioiksi katsotaan aktiivinen toiminta hallituksessa tai muissa hallinnollisissa tai käytännön tehtävissä esim. rahastonhoitajana, jäsensihteerinä, laji- tai koulutusvastaavana, leirivastaavana tai ryhmänjohtajana.

Hopeinen ansiomerkki
Hopeinen ansiomerkki voidaan antaa henkilölle, joka vähintään kymmenen (10) vuoden ajan on ansiokkaasti toiminnallaan edistänyt palveluskoiratyötä esimerkiksi toimimalla jäsenyhdistyksen luottamustoimissa tai liiton edustustehtävissä. Luottamustoimiksi katsotaan aktiivinen toiminta mm. hallituksen jäsenenä, jäsensihteerinä, rahastonhoitajana ja sellaiset hallinnolliset tehtävät joissa edistetään paikallista tai valtakunnallista palveluskoiratoimintaa.

Kultainen ansiomerkki
Kultainen ansiomerkki voidaan antaa henkilölle, joka vähintään viidentoista (15) vuoden ajan on merkittävästi toiminnallaan edistänyt palveluskoiratyötä esimerkiksi toimimalla pitkähkön ajan jäsenyhdistyksen tai liiton johtavissa luottamustoimissa. Johtaviksi luottamustoimiksi katsotaan toiminta yhdistyksen puheenjohtajana, varapuheenjohtajana, sihteerinä tai hallituksen jäsenenä.

Timanttinen ansiomerkki
Timanttinen ansiomerkki on liiton ansiomerkeistä korkein. Merkki voidaan myöntää myös sellaiselle henkilölle, jota ei ole aikaisemmin huomioitu muilla liiton huomionosoituksilla.

Merkit ovat numeroituja. Kirjaa myönnetyistä merkeistä ja päivämääristä pidetään liiton toimistolla.

Merkki voidaan myöntää ainoastaan henkilölle, ei yhdistyksille tai yhteisöille.

Merkkejä voidaan myöntää enintään kolme (3) kappaletta vuosittain. Tästä säännöstä voidaan poiketa, jos ilmenee erityisen vahvat perusteet.

Perustellun esityksen merkin myöntämiseksi voi tehdä yksittäinen henkilö, yhdistys tai yhteisö vapaamuotoisella hakemuksella. Päätöksen merkin myöntämisestä tekee liiton hallitus tehtyjen esitysten tai oman perustellun harkintansa mukaan.

Timanttinen ansiomerkki voidaan antaa henkilölle, joka on:
- poikkeuksellisen ansioitunut palveluskoiratoiminnan jollakin osa-alueella tai
- edesauttanut merkittävästi palveluskoiratoiminnan toimintaedellytyksiä tai
- muulla mainitsemattomalla tavalla toiminut liiton tarkoitusperiä merkittävästi edesauttavalla tavalla

Merkki luovutetaan saajalleen aina liiton merkittävässä valtakunnallisessa tilaisuudessa. Tästä voidaan poiketa, jos siihen on perustellut ja painavat syyt, jolloin merkki luovutetaan saajalleen muussa sopivassa tilaisuudessa.

Merkin saajat julkaistaan liiton julkaisussa. Julkaisun yhteydessä merkin saajasta kirjoitetaan artikkeli, jossa kerrotaan niistä ansioista, joiden johdosta merkki on myönnetty.

Kunniaviiri
Kunniaviiri voidaan antaa tunnustuksena ja onnitteluna mm. merkkipäivänä henkilölle tai yhteisölle, joka on ansiokkaasti toiminnallaan edistänyt palveluskoiratyötä.

Harrastusmerkki

Yleistä
Merkkien tarkoituksena on innostaa harrastajia palveluskoirakoe- ja kilpailutoimintaan ja osoittaa kiitollisuutta henkilöille heidän työstään palveluskoiraharrastusta kohtaan.

Merkkiä on kolmea (3) lajia: pronssinen, hopeinen ja kultainen.

Harrastusmerkkien pistetaulukko
0,5 osallistuminen tottelevaisuusharjoitukseen
0,5 osallistuminen maastoharjoitukseen
0,5 koulutusohjaajana toimiminen
1,0 osallistuminen koulutuskurssille tai luennoille
1,0 osallistuminen harjoituskilpailuun
1,0 apuohjaajana toimiminen
1,0 kilpailujen järjestelytehtävissä toimiminen
1,0 tuomarina toimiminen
1,5 osallistuminen luokan 1 kilpailuun
2,0 osallistuminen luokan 2 kilpailuun
2,0 ylitoimitsijana tai ylituomarina toimiminen
2,5 osallistuminen luokan 3 kilpailuun
3,0 osallistuminen koulutusleirille
3,0 osallistuminen SM- tai KV-kilpailuun

Kukin SPKL:n jäsenyhdistys pitää kirjaa jäsentensä saavuttamista pisteistä. Merkit tilataan SPKL:sta ja niistä suoritetaan kulloinkin säädetty maksu. Kadotetun merkin tilalle saa merkin omistaja lunastaa uuden.

Pronssinen harrastusmerkki
(3,50 €/kpl)
Pronssinen merkki myönnetään harrastajalle, joka on saavuttanut pistetaulukon mukaan 20 pistettä.

Hopeinen harrastusmerkki
(4,50 €/kpl)
Hopeinen merkki myönnetään harrastajalle, joka on saavuttanut pistetaulukon mukaan 60 pistettä ja aikaisintaan kolme (3) vuotta pronssisen merkin myöntämisen jälkeen. Hopeinen harrastusmerkki voidaan kuitenkin myöntää harrastajalle, vaikka hänelle ei olisi aiemmin anottu alempaa harrastusmerkkiä. Vaatimuksena on, että henkilöllä olisi ollut edellytyk-set kyseiseen merkkiin pistemäärien ja aikarajoitusten puitteissa.

Aikaisemmin saadun merkin pisteet lasketaan mukaan 60 pisteeseen.

Kultainen harrastusmerkki
(5,50 €/kpl)
Kultainen merkki myönnetään harrastajalle, joka on saavuttanut pistetaulukon mukaan 120 pistettä ja aikaisintaan neljä (4) vuotta hopeisen merkin myöntämisen jälkeen. Kultainen harrastusmerkki voidaan kuitenkin myöntää harrastajalle, vaikka hänelle ei olisi aiemmin anottu alempaa harrastusmerkkiä. Vaatimuksena on, että henkilöllä olisi ollut edellytyk-set kyseiseen merkkiin pistemäärien ja aikarajoitusten puitteissa.

Aikaisemmin saadun merkin pisteet lasketaan mukaan 120 pisteeseen.

Takaisin materiaalisalkkuun.

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO