Valintamenettely rally-tokon PM-edustusjoukkueeseen kaudelle 2019

15.01.2019 ǀ SPKL

Vuoden 2019 rally-tokon Pohjoismaiden mestaruuskilpailut pidetään 26.-27.10.2019 Tanskassa.

Edustusjoukkue PM-kilpailuun tullaan valitsemaan mestariluokan tulosten keskiarvon perusteella. Voidakseen hakea joukkueeseen, tuloksia koirakolta tarvitaan seitsemän ajalta 1.9.2018-29.5.2019. Tulosten tulee olla vähintään kolmelta eri tuomarilta. Tuloksista vähintään kolme tulee olla vuodelta 2019. Valintatulosten ollessa tasan, otetaan huomioon SM-kilpailun tulokset.

Hakeminen rally-tokon PM-edustusjoukkueeseen
PM-edustusjoukkueeseen hakevan tulee huolehtia, että koiralla on kaikki tarvittavat rokotukset ja muut matkustamisen velvoitteet asianmukaisesti hoidettu ja että ohjaajalla on mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa kilpailumatkaan.

Edustusjoukkueeseen hakevan tulee olla Kennelliiton jäsen. Jäsenyyden tulee olla voimassa jo joukkueeseen haettaessa.

Vapaamuotoiseen hakemukseen tulee kirjata tarvittavat kilpailutulokset (pvm, paikka, tulos, tuomari) sekä tarvittaessa tietoja koirakon SM-kilpailuosallistumisista sekä -sijoituksista. Hakemukseen tulee liittää myös kopio kilpailukirjasta, mikäli kaikki koirakon tulokset eivät vielä 31.5.2019 mennessä näy Virkussa.

Matkustamisvaihtoehdot
Jokainen järjestää matkansa itse, mutta toivottavaa on, että kaikki joukkueen jäsenet ja myös mahdolliset varajäsenet voivat majoittua samaan hotelliin.

Palveluskoiraliiton hallitus päättää mahdollisesta kulukorvauksen määrästä vuoden 2019 alkupuolella. Varakoirakot eivät saa matka-avustusta.

Hakemukset tulee lähettää siten, että ne ovat perillä 31.05.2019 mennessä.

Lisätietoja ja hakemukset: rally-toko@palveluskoiraliitto.fi

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO