Palveluskoiraliitto maa- ja metsätalousvaliokunnan kuultavana

09.11.2018 ǀ SPKL

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta kutsui Palveluskoiraliiton asiantuntijana kuultavaksi 8.11.2018 koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi eläinten hyvinvoinnista. Palveluskoiraliiton asiantuntijalausunto keskittyi eläinkilpailuihin, niiden järjestämiseen, järjestäjien pätevyyteen sekä ilmoituksenvaraisuuteen.

Palveluskoiraliiton lausunnon koosteessa todetaan:

”Palveluskoiraliitto katsoo, että esitys uudeksi eläinten hyvinvointilaiksi on kokonaisuudessaan hyvä ja odotettu. Nyky-yhteiskunnassa eläinten hyvinvoinnin huomioonottaminen vastaa kansalaisten odotuksia.

Lakiehdotuksen sisältämät vaateet eläinkilpailujen läpinäkyvyydestä, järjestäjien pätevyydestä sekä eläinten hyvinvoinnin etusijasta ovat myös Palveluskoiraliiton tavoite eläinten hyvinvointiin liittyvissä asioissa.

Palveluskoiraliiton toiminnan piiriin kuuluvissa harrastusmuotoisissa kokeissa ei ole taloudellista tavoitetta. Toiminnan keskeisinä tavoitteina ovat yhteiskunnallinen hyödyllisyys, jalostukselliset kokeet, mielekäs harrastus sekä koiraurheilu. Kun taloudellista tavoitetta ei ole, ei se aja eläinten hyvinvoinnin edelle.

Eläinkilpailuissa, joissa eläinten hyvinvointi mahdollisesti vaarantuu, Palveluskoiraliitto katsoo ilmoituksenvaraisuuden perustelluksi.”

Lisäksi Palveluskoiraliitto toi esiin ja korosti valiokunnalle, että Palveluskoiraliitto kannattaa Kennelliiton esitystä kilpailueläinlääkärin tavoitettavuudesta läsnäolon sijaan Palveluskoiraliiton alaisissa kokeissa ja kilpaluissa.

Palveluskoiraliittoa valiokunnan kuulemistilaisuudessa edustivat liiton puheenjohtaja Tapio Toivola ja toiminnanjohtaja Iiris Harju.

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO