Palveluskoirakokeiden lajiohjeiden päivitysprosessi

14.01.2016 ǀ SPKL

FCI arvioi kansainvälisten palveluskoirakokeiden lajiohjeiden muutostarpeita 5 vuoden sykleissä. Tällä hetkellä voimassa oleva ohjeisto on otettu käyttöön vuonna 2011, joten niiden päivitysprosessi on käynnistynyt viime vuonna FCI:n palveluskoirakomissiossa, joka asetti työryhmän asiaa valmistelemaan. Työryhmä toimitti jäsenmaille ensimmäisen ehdotusversion muutoksista vuoden 2015 lopulla ja pyysi siihen kommentteja pikaisella aikataululla (tammikuussa 2016). Prosessi jatkuu edelleen niin, että työryhmä muokkaa ehdotustaan saamiensa kommenttien mukaan ja kommenttikierroksia käydään riittävä määrä, jotta pk-komissio voi lopulta tehdä päätöksen koeohjeista ja esittää ne edelleen FCI:n hallitukselle hyväksyttäväksi.


Suomen Palveluskoiraliitto on ensimmäisellä kommenttikierroksella halunnut ottaa kantaa lähinnä ehdotuksen periaatteellisiin kysymyksiin. Tarkemmat, yksittäisiä liikkeitä koskevat kommentit laaditaan myöhemmillä kierroksilla, kun suurista linjoista on sovittu.


Suomen Palveluskoiraliiton hallitus on koe- ja kilpailutoimikunnan esityksen pohjalta päättänyt esittää FCI:n palveluskoirakomission asettamalle työryhmälle, että koeohjeiden laadinnassa tulisi pyrkiä siihen, että koiran kouluttaminen kokeisiin voi tapahtua vaatimustasoa tasaisesti ja loogisesti nostaen ja myös koiran kehitysvaiheet huomioiden. Koeliikkeiden tulisi mitata ennen kaikkea koirien viettiominaisuuksia ja hallintaa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää niin koirien kuin myös avustajienkin turvallisuuteen.


Koe- ja kilpailutoimikunnan esityksen pohjana on ollut yhdistyksiltä, harrastajilta, tuomareilta, jne. saatu palaute nykyisistä koeohjeista. Suomessa noudatetaan kansainvälisen IPO-kokeen B-osan koeohjetta myös nk. kansallisissa lajeissa. Palveluskoiraliitto tekee tämän prosessin yhteydessä päivityksiä myös kansallisten lajien maasto-osuuksiin.


Lisätietoja koeohjeiden päivitysprosessista samoin kuin muistakin koe- ja kilpailutoimintaa koskevista kysymyksistä antaa koe- ja kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Tiina Hiljanen.

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO