Näin syksyllä voit nähdä viesti- tai hakukoiran metsässä

20.09.2018 ǀ SPKL

Suomen Kennelliiton Koiramme-lehden verkkoversiossa (koiramme.fi) julkaistiin 19.9.2018 kertomus viestikoiran kohtaamisesta metsässä.

Tässä vaiheessa vuotta moni palveluskoiraharrastaja harjoittelee koiransa kanssa palveluskoirien viestikokeeseen. Samaan aikaan myös viestikoekausi on käynnissä. Viestikokeessa koira juoksee itsenäisesti 1,5 kilometrin matkan metsässä kahden koiranohjaajan välillä, seuraten ohjaajan kulkemaa jälkeä. Jälkeä ei ole merkitty metsään merkein, eli siitä ei aiheudu ympäristölle vahinkoa. Viestiharjoitusta tai -koetta suorittava koira on koulutettu niin, että se ei kiinnitä ympäristöönsä huomiota, eikä näin ollen esimerkiksi pysähdy tervehtimään sienestäjiä tai muita metsässä samaan aikaan liikkuvia. Koira etenee vauhdikkaasti juosten, ja sillä on aina päällä Suomen Palveluskoiraliiton tunnuksella varustetut oranssin väriset valjaat, jotka kertovat sen olevan töissä.

Viestikoirien lisäksi metsäalueilla harjoittelevat esimerkiksi hakukoirat ohjaajineen. Myös hakukoiralla on päällään Suomen Palveluskoiraliiton tunnuksella varustetut oranssin väriset valjaat. Hakukoira on koulutettu etsimään maastoon piiloutuneita henkilöitä. Koira liikkuu noin 50 metrin etäisyydellä ohjaajastaan. Jos hakukoiran etsintäreitille osuu esimerkiksi ulkoilija, saattaa koira lähestyä ihmistä vain ilmoittaakseen ohjaajalle, että on löytänyt henkilön - tietämättömänä siitä, että kyseessä ei ole harjoitukseen kuuluva ihminen.

Viestikoe- tai hakukoeharjoituksesta sekä -kokeista on aina sovittu etukäteen sekä maanomistajan että Suomen Riistakeskuksen kanssa, eli koiran liikkumiselle metsässä kytkemättä on lupa.

Jos kohtaat metsässä viesti- tai hakukoiran: annathan koiran edetä rauhassa, koira suorittaa sille annettua tehtävää.


Kuva: Hanna-Mari Laitala

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO