Koe- ja kilpailutoimikunta tiedottaa

11.12.2018 ǀ SPKL

IGP-koeohjeen jotkut kohdat ovat herättäneet runsaasti keskustelua harrastajien parissa mm. sosiaalisessa mediassa. Koe- ja kilpailutoimikunta tulee julkaisemaan parhaillaan käynnissä olevista tuomarikoulutuksista Virkussa tammi-helmikuussa yhteenvedon myös harrastajien käyttöön. Toimikunta haluaa kuitenkin jo nyt selventää ohjaajan käsien asennosta noussutta kysymystä virhetulkintojen välttämiseksi.

Koeohjeen mukaisesti perusasennossa "ohjaajan kummankin käsivarren on oltava rennosti vartalon sivulla". Tämä tarkoittaa, että perusasennossa ja koiran siirtyessä perusasentoon ohjaajan käsien tulee olla "housunsaumoissa" kiinni, ts. käden pitää jäädä koiran ja ohjaajan väliin, jos koira on niin isokokoinen. Liikkuessa ohjaajan vasen käsi voi olla koiran pään ulkopuolella, mutta taas pysähdyttäessä käsien pitää olla "housunsaumassa" kiinni. Perusasentoon siirryttäessä ohjaajan vasemman käden avaaminen koiran pään ulkouolelle arvostellaan vartaloapuna/lisäkäskynä.

Kyseessä ei ole uusi ohjeistus, vaan aikaisemminkin voimassa olleen suorituksen selvennys.

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO