Pelastuskoiratoiminta
PEKO-yhdistykset
PEKO-koelajit
PEKO-säännöt ja ohjeet
PEKO-kurssit ja kokeet


Yhteistyökumppanit






 

PELASTUSKOIRATOIMINTA

Pelastuskoiraksi nimitetään koiraa, joka on koulutettu siten, että sitä voidaan käyttää kadonneiden, eksyneiden tai sortuneisiin rakennuksiin jääneiden ihmisten etsinnöissä.

Pelastuskoirat koulutetaan paikallisissa palvelus- ja pelastuskoirayhdistyksissä. Koulutus sisältää hallittavuuden (tottelevaisuus ja ketteryys) lisäksi henkilöetsinnän sekä maastossa että raunioilla ja jäljestämisen. Yhdistykset järjestävät erilaisia koulutus- ja harjoitustilaisuuksia joissa koulutetaan, sekä koiraa että koiranohjaajaa etsintätehtäviin.

Pelastuskoiran tulee olla sekä ihmisille että toisille koirille ystävällinen ja luottavainen. Sillä tulee olla erinomainen hajuaisti sekä taipumus sen käyttämiseen ohjaajan ohjauksessa.

Pelastuskoiratoiminta asettaa vaatimuksia myös koiranohjaajalle. Ohjaajan tulee olla stressiä ja hankalia olosuhteita pelkäämätön. Hänen tulee rehellisesti tiedostaa ja tunnustaa sekä omat että koiran rajat toimittaessa vaativissa olosuhteissa.

Kun pelastuskoira on suorittanut määrätyn tasovaatimuksen mukaiset pelastuskoirakokeet, se voidaan nimittää paikalliseen pelastuskoiraryhmään. Pelastuskoiraryhmät ilmoittavat valmiustasonsa pelastusviranomaisille, jotka tarvittaessa hälyttävät ryhmät etsintöihin.
Koirien koulutustasoa on koko ajan ylläpidettävä ja kehitettävä. Kokeen suorittaminen on alin tasovaatimus. Luotettava pelastuskoira suoriutuu huomattavasti vaativimmista etsinnöistä kuin koesuorituksissa edellytetään.

Pelastuskoiratoimintaan pääsee mukaan ottamalla yhteyttä paikkakunnalla toimivaan pelastus- tai palveluskoirayhdistykseen. Yhdistykset järjestävät koulutustilaisuuksia sekä maastoissa, että raunioilla. Hyvä lähtökohta pelastuskoiralle on jo valmiiksi suoritettu käyttäytymiskoe ja jäljestämis- ja henkilöetsintäkoulutus.

Pelastuskoiratoiminta toimii osana Vapepaa.