Lehdessä tiedotettua

15.05.2015 ǀ Palveluskoirat 4/2015

FCI IPO-FH MM 2015 -JOUKKUE
IPO-FH MM 2015 joukkueen joukkueenjohtajaksi nimetty Paavo Rapila on estynyt ottamaan tehtävää vastaan. Palveluskoiraliiton hallitus on nimennyt Miikka Hakion IPO-FH MM joukkueenjohtajaksi.

PELASTUSKOIRARYHMIEN JOUKKUEKATSELMUS JA SM-KILPAILUT 2015
Vuoden 2015 pelastuskoiraryhmien joukkuekatselmukselle ja SM-kilpailuille ei ole löytynyt järjestäjää. Palveluskoiraliiton hallitus on tehnyt päätöksen, että vuonna 2015 ei järjestetä pelastuskoiraryhmien joukkuekatselmusta ja SM-kilpailuja.

IRO MM-KILPAILUN JOUKKUEEN VALINTA
IRO MM joukkueenjohtajaksi on valittu Harri Kuusisto. Koska pelastuskoirien SM-kilpailua ei järjestetä, voi joukkueeseen hakea, kun IRO:n asettamat osallistumisen kriteerit täyttyvät. Joukkueen kokoonpano valitaan hakemusten perusteella. Osallistumiskriteerit IRO:n vaatimusten mukaisesti: koiralla tulee olla IRO:n MM-osallistumisvaatimuksissa mainittu vähintään yksi B-luokan EH-koetulos, siinä lajissa, johon MM-kilpailuissa osallistuu. Tulos ei saa olla kahta vuotta vanhempi viimeisestä ilmoittautumispäivästä. Yhden B-luokan hyväksytyistä koetuloksista tulee olla KV-pelastuskoirakoetuomarin arvostelema. Ohjeet kokonaisuudessaan IRO:n nettisivuilta (http://www.iro-dogs.org/fileadmin/user_upload/pdf/Regelwerke/Leitfaden_WM_EN.pdf).
Hakemukset 12.7. mennessä peko@palveluskoiraliitto.fi tai Suomen Palveluskoiraliitto SPKL ry, Koulukuja 1, 04200 Kerava.

TUOMAREIDEN ARVOSTELUOIKEUDET
Kari Santikolle ja Matti Viljamaalle on myönnetty valjakkohiihtokokeen arvosteluoikeus.

Marja Lund sekä Jorma Suni ovat ilmoittaneet luopuvansa palveluskoirakokeiden arvosteluoikeudesta.
Palveluskoiraliiton hallitus kiittää palveluskoiraharrastuksen hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä.

KILPAILUKIELLOT
Liiton hallitus on määrännyt Niina Konttaniemen kilpailukieltoon 14.3.2016 asti kaikissa palvelus- ja pelastuskoirakoelajeissa.

KOETOIMITSIJAPÄTEVYYDET
Palveluskoirakokeiden ja luonnetestien koetoimitsijapätevyys ei ole sidottu korttiin, vaan pätevyys on voimassa toistaiseksi. Koetoimitsijakortti tulee uusia viiden vuoden välein, jos sitä käyttää kenneltapahtumien sisäänpääsyyn.

PALVELUSKOIRIEN SM-KILPAILUJEN TUOMARIT
Hallitus on nimittänyt palveluskoirien SM-kilpailujen tuomarit seuraavasti:
Opastuskoe: Mika Laaksonen
Hakukoe: Ilona Erhiö (tottelevaisuus + henkilöetsintä), Outi Hermiö (tottelevaisuus), Jere Elo (esineruutu + henkilöetsintä), Jouni Nummela (tottelevaisuus) ja Sami Kiiveri (tottelevaisuus)
Jälkikoe: Ari Kansikas (tottelevaisuus + jäljet), Tiina Hiljanen (tottelevaisuus + jäljet), Seppo Hursti (tottelevaisuus) ja Kari Santikko (tottelevaisuus + esineet)
Etsintäkoe: Margareta Enne (maasto) ja Sami Kiiveri (tottelevaisuus)
Viestikoe: Harri Laajajärvi (tottelevaisuus + maasto) ja Jani Heinilä (esineruutu + maasto)
IPO-koe: Tomi Alanen (A), Tapio Toivola (B) ja Tero Oravasaari (C)

EDUSTUSJOUKKUEIDEN JOUKKUEENJOHTAJAT
Palveluskoiraliiton hallitus on nimennyt IPO MM-kilpailun joukkueenjohtajaksi Emma Hietarinnan, NOM-kilpailun joukkueenjohtajaksi Reija Niemisen ja mondioring MM-kilpailun joukkueenjohtajaksi Arsi LIimatan.

MONDIORING-KOKEEN SM-KILPAILUT
Hallitus on päättänyt, että anomukset mondioring-kokeen SM-kilpailujen järjestämisestä erillisenä SM-kilpailuna huomioidaan. Palveluskoiralajien SM-kilpailuja anovia yhdistyksiä ei vaadita järjestämään mondioring-koetta SM-kilpailun yhteydessä.

MONDIORING-KOKEEN MM-JOUKKUEEN VALINTA
Mondioring-kokeen vuoden 2015 MM-kilpailuihin valitaan suomesta joukkue koetulosten perusteella. Joukkueeseen valitaan Cat 3-luokkaan enintään viisi koiraa ja luokkiin Cat 2 ja Cat 1 kumpaankin enintään yksi koira. Hakuohjeet julkaistaan myöhemmin.

KOKEIDEN MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET
Kokeiden, luonnetestien ja MH-luonnekuvausten anomisen määräaikaisilmoitukset muuttuvat 1.6.2015 alkaen.
Yli kymmenen (10) koiran ja useamman kuin yhden lajin palveluskoirakokeet tulee anoa kaksi kuukautta ennen suunniteltua ajankohtaa.
Luonnetestit, MH-luonnekuvaukset ja enintään kymmenen (10) koiran yhden lajin kokeet tulee anoa kuukautta ennen suunniteltua testi-, kuvaus- tai koeajankohtaa.

JÄSENYHDISTYKSET
Pohjois-Pohjanmaan Urheilu- ja Työkoirat ry sekä SPL Kärkölä ry on hyväksytty liiton jäsenyhdistykseksi.

SPL Keski-Uusimaa ry sekä Äetsän Seudun Koirakerho ry ovat eronneet Palveluskoiraliiton jäsenyydestä. Yhdistysten jäsenten tulee liittyä jäseneksi johonkin liiton jäsenyhdistykseen voidakseen osallistua palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin.

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO