LUONNETESTI

Luonnetestin tarkoitus on kerätä aineistoa koiran käyttäytymisestä tilanteissa, joissa koiran hermostoa rasitetaan. Yksittäisen koiran testitulos kuvaa näin koiran luonteenominaisuuksia sekä yksilönä että rodulle tyypilliseen ja ihannetestitulokseen verrattuina. Testitulosta voidaan hyödyntää myös koulutuskelpoisuuden arviointiin. Testituloksia yhdistelemällä saadaan tietoa rodulle tyypillisestä luonteesta.

Luonnetesti on Kennelliiton hyväksymä testi jonka järjestää Kennelliiton jäsenyhdistys ja joka anotaan Palveluskoiraliitolta.

Osallistumisoikeus on Kennelliiton tai sen hyväksymään koirarekisteriin merkityillä puhdasrotuisilla koirilla, jotka ovat vähintään kahden ja alle seitsemän vuoden ikäisiä sekä Kennelliiton määräysten mukaisesti rokotettuja ja tunnistusmerkittyjä. Luonnetestissä noudatetaan Kennelliiton antidoping-sääntöjä.

Anominen
1.6.2015 voimaan astuneen ohjeistuksen mukaisesti luonnetestit anotaan liitosta viimeistään kuukautta ennen testipäivää (esim. 1.9. järjestettävä luonnetesti anotaan viimeistään 1.8.).

Luonnetestit anotaaan Virkku.net-koejärjestelmän kautta. Testipaikka varataan järjestäjältä testianomuksessa mainitulla tavalla. Testipaikan saaneet ilmoittautuvat Virkku.net-palveluun järjestäjän ilmoittamalla salasanalla. Järjestäjä syöttää testin tulokset Virkku.net-palveluun, jonka jälkeen tuomari voi kuitata tulokset valmiiksi.

1.1.2001 jälkeen syntynyt koira, jonka korvat ja/tai häntä on typistetty, ei saa osallistua luonnetestiin.

Luonnetestin anomusmaksu
Järjestävän yhdistyksen tulee maksaa luonnetestistä koemaksu Palveluskoiraliitolle. Maksun suuruus on 4 €/testi + 3,50 €/testiin osallistunut koira. Esim. koemaksu 10 koiran testistä muodostuu seuraavasti: 10 x 3,50 € = 35 € + 4 € = 39 €. Jokainen testipäivä käsitellään erillisenä testitapahtumana. Näin ollen esimerkiksi kaksipäiväisen testin, johon on osallistunut 10 koiraa/päivä, maksu on yhteensä 78 €.

Maksu tulee suorittaa heti testin jälkeen (tuomarin vahvistettua tulokset) Suomen Palveluskoiraliitolle Virkku.net palvelun kautta. Liitto laskuttaa yli 2 kuukautta aiemmin järjestettyjen testien maksut ja lisää laskutuskuluja 4,00 €/lasku.

Mikä on luonnetesti? (kennelliitto.fi)

Luonnetestiohjeet Virkku.net-koejärjestelmässä

Koetoiminta
SPKL:n kanssa yhteistyössä
Royal Canin -uusi
Dogsport.fi / Dog & Cat
Orion Pharma Eläinlääkkeet
Back on Track
Showlink
Skl
IRO