Kokeeseen osallistumien
Ilmoittautumislomake kokeeseen (PDF)
Osallistumisoikeus palveluskoirakokeisiin
Käyttäytymiskokeeseen ja pelastuskoirakokeisiin ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki koirat, jotka on rokotettu ja tunnistusmerkitty Kennelliiton määräysten mukaisesti. Koirilla, joilla ei ole Suomen Kennelliiton hyväksymää rekisteritodistusta tulee olla Kennelliiton omistajatodistus. Omistajatodistuksessa samoin kuin rekisterikirjassa tulee olla vahvistus koiran tunnistusmerkinnästä.
Palveluskoirakokeisiin ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki kilpailuoikeuden omaavat rodut, joilla on Kennelliiton hyväksymä rekisteritodistus ja jotka on rokotettu ja tunnistusmerkitty Kennelliiton määräysten mukaisesti. Myös EJ- ja ER- todistukset, sekä kaikki FCI:n hyväksymät rekisteritodistukset käyvät.
Kilpailukirja ja tunnistusmerkintä
Ilman rekisteri- tai omistajatodistusta tai hyväksyttävästi varmennettua kilpailukirjaa koira ei voi osallistua kokeeseen. Koiralla, joka on jo aiemmin osallistunut palveluskoirakokeeseen, tulee aina kokeeseen osallistuessaan olla mukana kilpailukirja. Mikäli kilpailukirja on kadonnut, saa kadonneen tilalle uuden vain Palveluskoiraliiton toimistosta, jossa siihen kirjataan koiran aiemmat koekäynnit ja sen saavuttamat tulokset.
Kilpailukirjaan koiran rokotukset ja tunnistusmerkinnän vahvistaa rokotuksen ja merkinnän tehnyt eläinlääkäri. Kaikkien kokeisiin osallistuvien koirien tulee olla tunnistusmerkittyjä joko tatuoinnilla tai mikrosirulla. Kokeen sihteeri tarkistaa tunnistusmerkinnän koiran omistajatodistuksesta, rekisterikirjasta tai kilpailukirjasta.
Koirien tunnistusmerkintä tarkastetaan luoksepäästävyystarkastuksen yhteydessä. Mikäli tatuointi ei ole luettavissa tai mikrosirua ei löydy, tulee kokeesta vastaavan tuomarin tai koesihteerin ohjeistaa koiran ohjaajaa seuraavasti: Koira tulee uusintamerkitä viimeistään 1 kk kuluessa, ja tästä on lähetettävä todistuskopio kokeen järjestäjälle. Mikäli koiranohjaaja ei toimita todistusta, tulee kokeen järjestäjän ilmoittaa asiasta Palveluskoiraliittoon, joka ryhtyy toimenpiteisiin koetuloksen mitätöimiseksi.
Typistetyt koirat
1.1.2001 jälkeen syntynyt koira, jonka korvat ja/tai häntä on typistetty, ei saa osallistua palvelus- ja pelastuskoirakokeisiin eikä luonnetestiin.
Antidoping ja rokotukset
Kokeisiin ei saa osallistua sairas tai lääkitty koira. Lisätietoa saat Suomen Kennelliiton nettisivuilta antidoping-ohjeista. Koiralle ei saa myöskään antaa mitään sen suoritukseen vaikuttavaa lääkettä tai muuta ainetta, joka on koiran normaalista ravinnosta poikkeavaa (esim. kahvi, alkoholi ja suklaa). Kokeissa saatetaan ottaa koirista doping-näytteitä.
Lääkeainelista ja varoajat (aukeaa uudelle sivulle)
Kennelliiton rokotusmääräykset (PDF, aukeaa uudelle sivulle)
Suojelulisenssi
Kaikilla IPO -kokeeseen ja osakokeisiin ilmoittautuneilla koiranohjaajilla tulee olla Palveluskoiraliiton tai Saksanpaimenkoiraliiton myöntämä suojelulisenssi.
Saksanpaimenkoiraliitolla on omat määräyksensä suojelulisenssinsä myöntämisperusteisiin ja ehtoihin. Palveluskoiraliitto hyväksyy Saksanpaimenkoiraliiton lisenssit automaattisesti. Saksanpaimenkoiraliitto voi myöntää lisenssin jäsenilleen. Lisenssi tarkistetaan koiranohjaajalta samalla, kun hän jättää IPO -kokeessa koiran kilpailukirjan koetoimistoon.
Jos koiranohjaaja on osallistunut ennen koekautta 2012 johonkin suojelukoelajiin (IPO, VPG tai SchH), hänen ei tarvitse hakea jäsenyhdistyksen puoltoa, vaan hänen tulee täyttää ja allekirjoittaa suojelulisenssihakemus (paperilla tai skannattuna PDF -tiedostona) ja lähettää se joko yhdistyksensä kautta tai suoraan Palveluskoiraliiton toimistoon. Saksanpaimenkoiraliiton jo aiemmin myöntämät lisenssit hyväksytään kaikissa IPO-kokeissa.
Uusilla harrastajilla, jotka hakevat suojelulisenssiä, tulee olla hyväksytty tulos BH-kokeesta.
Hänen tulee täyttää suojelulisenssinhakemuslomake ja toimittaa se yhdistyksensä, joka on Palveluskoiraliiton jäsen, hallitukselle. Yhdistyksen hallitus antaa lausunnon hakemuksesta niin että sitä joko puolletaan tai ei puolleta. Yhdistyksen tulee lähettää kaikki hakemukset lausuntoineen Palveluskoiraliiton toimistoon. Liiton hallitus päättää lisenssin myöntämisestä. Liiton toimisto kirjaa myönnetyt lisenssi ja toimittaa hakijalle lisenssikortin.
Hakemuslomake löytyy mm. liiton nettisivuilta www.palveluskoiraliitto.fi/ koetoiminta/lomakkeet
Vaatimukset lisenssin saamiseksi:
· Henkilön tulee olla Palveluskoiraliiton jäsenyhdistyksen jäsen.
· Henkilön tulee olla henkisiltä sekä fyysisiltä ominaisuuksiltaan suojelukoiran koulutukseen ja hallintaan soveltuva ja hänen on suhtauduttava vastuullisesti yleiseen koiranpitoon.
· Henkilöllä tulee olla vähintään käyttäytymiskoe (BH) suoritettuna, joko nykyisellä tai jollakin aikaisemmin omistamallaan/hallitsemallaan koirilla.
Lisenssin peruuttaminen:
Mikäli lisenssin haltija on toiminnallaan aiheuttanut vahinkoa Palveluskoiraliittoa tai sen jäsenjärjestöä tai yleistä kenneltoimintaa kohtaan tai on muuten osoittanut olevansa suojelukoiran hallintaan soveltumaton, voi Palveluskoiraliiton hallitus peruuttaa lisenssin, joko määräajaksi tai vakavimmissa tapauksissa kokonaan. Tapauksen koskiessa Saksanpaimenkoiraliiton myöntämää lisenssiä sen ensisijainen käsittelijä on Saksanpaimenkoiraliitto.
Suojelulisenssihakemus





